Mustanlammen työmaa

Mustalampi on 2000-luvulla rakennettu pientaloalue Jyväskylässä. Siellä on omakotitaloja, enimmäkseen lautaverhoiltuja, jonkin verran myös tiilisiä. Alueen vieressä on kaksi lampea, alueelle nimensä antanut Mustalampi sekä Rajalampi.

Uuden asuinalueen taajamametsien siistimisessä riittää työtä. OIVAn metsätyöryhmä on raivannut ja kasannut risuja alueelta useita viikkoja. Tulokset myös näkyvät. Alue on muuttunut valoisammaksi ja metsässä liikkuminen on helpompaa. Hoidettu lähimetsä on ilo silmälle. Toivottavasti se houkuttaa alueen asukkaita marjastamaan ja sienestämään, tai vaikkapa vaan retkeilemään lähimetsissä.

 

Kuvia löytyy täältä.